Syy numero#43

Espoo

Oletko käynyt jo Hanasaaressa? Jos et, niin nyt on korkea aika. Saari on mitä mainioin paikka esimerkiksi päiväretkelle. Sinne pääsee myös kätevästi – niin julkisilla kuin omalla autollakin.

Hanasaaressa saa ihailla pohjoismaista taidetta oikein toden teolla. Kokoelmissa on yli 300 teosta, joita on esillä sekä sisätiloissa että ulkona. Yksi huomiota herättävimmistä teoksista on rantavedestä kohoava suihkulaudalla temppuileva naispatsas, jonka taiteilija Anna Uddenberg veisteli Suomelle satavuotislahjaksi.

Taiteen ja merinäköalojen lisäksi Hanasaaressa voi syödä hyvin tasokkaassa ravintolassa sekä nukkua makeat yöunet saaren hotellissa, jonka sauna- ja allasosastolla ovat viihtyneet aikoinaan niin presidentti Kekkonen kuin Ruotsin kuningaskin.