Parikkala

Parikkalan Patsaspuisto kummastuttaa Valtatie 6:n kulkijaa

Betonista tehty ihmishahmo.

Parikkala

Parikkalan Patsaspuisto kummastuttaa Valtatie 6:n kulkijaa

Kartta

Uskomaton. Hämmentävä. Pimeällä jopa pelottava. Parikkalan Patsaspuisto on kaikkea edellä mainittua – riippuu keneltä kysyt.

Patsaspuisto on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen omaan pihapiiriin luoma mieletön maailma Valtatie 6:n varrella. Kaikki sai alkunsa kokeilusta: lopulta 50 vuodessa syntyi 565 betonista patsasta, jotka taiteilija sommitteli erilaisiin veistosryhmiin. 

Suurin osa patsaista on ihmishahmoja. Voit törmätä niin Väinämöiseen, leikkiviin lapsiin kuin aika karmivaan kummitukseen. Puiston poluilla tulee vastaan myös eksoottisia eläimiä. Nekin ovat betonisia – toisin kuin varsin upeat puutarhan kukkaistutukset.

Ihan oma tarinansa löytyy patsaiden hampaista. Kovin aidoilta näyttävät purukalustot ovat käytössä olleita tekohampaita! 

Vaikka vuonna 2010 kuollutta taiteilija ei enää voi bongata luomasta uusia patsaita puistoonsa, omakuvia riittää. Puiston Joogatarhassa venyttelee 250 taiteilijaa kovasti muistuttavaa hahmoa. Siinä näky, jonka voit kohdata vain Parikkalassa! 

Vinkki: Patsaspuiston lähellä ilahduttaa myös erilainen taukopaikka, Iloisen Pässin Maalaispuoti, jonka biisoniburgereille kannattaa pysähtyä.