Koli

Kolin kansallispuisto kolahtaa suoraan sieluun

kohde

Suomen tunnetuimman kansallismaiseman – Kolin – kallioista imeytyy kengänpohjien kautta kroppaan kummallinen rauha. Mutkittelevat vaarat ja näkymä Pielisen vesistön yli viimeistelevät sielua hellivän setin. 

Patikointi on paras tapa tutustua Kolin kansallispuistoon, jossa monipuolisia retkeilyreittejä löytyy niin viikonloppuvaeltajille kuin sunnuntaikävelijöille. Kolin laelle kapuaa kätevästi kymmenessä minuutissa, mutta haastetta löytyy myös vaativammalle vaeltajalle.

Koli ei ole kerralla nähty, sillä se on aina erilainen – ja aina yhtä vaikuttava. Selfiet kannattaa siis käydä nappaamassa kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Ei hätää, jos et juuri nyt pääse paikalle, sillä kansallismaisemien klassikko seisoo tukevasti omalla paikallaan odottamassa. 

Koli on inspiroinut niin tunnettuja kuin tuntemattomiakin taiteilijoita, joten visiitti kansallismaisemiin saattaa aiheuttaa palavan halun rustata runo, säveltää sinfonia tai kaivaa komerosta öljyvärit esiin.