Utsjoki

Toisilla on Kuunsirppiä ja Grand Canyonia. Meillä se on Kevo!

Kevon kanjoni, jonka pohjalla hieman vettä. Kuvan etualalla koivu ja sen oksalla hattu.

Utsjoki

Toisilla on Kuunsirppiä ja Grand Canyonia. Meillä se on Kevo!

Kartta

Kanjoni. Jo pelkkä sana kuulostaa melko elokuvalliselta. Suomalaiset ovatkin tottuneet näkemään niitä lähinnä elokuvissa ja sarjoissa. 

Kevon luonnonpuisto vakuuttaa kovemman luokan maisema-addiktinkin. Kevon kanjoni on nimittäin Suomen suurin ja lisäksi oikeastaan ainut, joka pärjää myös kansainvälisessä vertailussa. Lähes 40 km pitkän ja paikoin 80 m syvän kanjonin vaikutusta hengitykseen on kuvailtu salpaavaksi.

Parhaisiin maisemiin pääsee vikkelimmin lähtemällä liikkeelle kanjonin eteläpäästä. Samasta suunnasta vastaan tulee myös näyttävä Fiellun putous.

Tutustu reittiin ja sen vaatimaan aikaan huolella ennen lähtöä! Muista myös, että nyt ollaan luonnonpuistossa, joka eroaa kansallispuistosta mm. siten, että yöpyminen on sallittua vain merkityillä alueilla.