Syy numero#48

Lahti

Lahdessa jylläävät elokuussa oikeat hevosvoimat

Tänä kesänä Kuninkuusravit palaavat paikkaan, josta kaikki alkoi vuonna 1924, eli Lahden raviradalle. Vuosien saatossa Kuninkuusraveista on kasvanut yleisömäärältään Suomen suurimpiin lukeutuva yleisötapahtuma.

Vaikka et olisi hevosihmisiä, Kuninkuusravit ovat tapahtuma, joka jokaisen tulee kokea ainakin kerran. Muuten on kavion mentävä aukko viihdesivistyksessä. Ja sitähän emme halua.

Oikeiden hevosvoimien ja raviradalla tapahtuvan mittelön lisäksi Kuninkuusraveissa luvassa on tietysti monenmoista oheisohjelmaa. On suomenhevosvarsojen huutokauppaa, messua sekä virallista iltajuhlaa, jossa esiintyjänä nähdään mm. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Merkkaa siis 2.–4.8. kalenteriisi ja laukkaa luvan kanssa Lahteen.